Sain facebookissa tällasen hevoshaasteen, ajatuksena kertoa 5 hevosesta miun elämässä ja aattelin siirtää nyt nää tarinat myös tänne blogiin. Eli alla on nyt miun hevosharrastusta ennen Taraa sekä miten Tara tuli miulle.
Hevoshaaste 1/5
4 hevosta löyty tosi helposti, mutta sit kävin miettimään, että mistä miun heppahommat on ihan alun alkaen kipinänsä saanu ja päädyin Leilaan. Oikeasta nimestä e oo havaintoa eikä taida kuviakaan olla.
Olin 7-8v., kun käytiin Marin kanssa heppaleirillä Kiteellä. Olin leirin pienin tyttö ja leirihepaksi sain kaikista suurimman hevosen. Alkuun kauhistutti, mutta pelko osoittautui täysin turhaksi. Lempein ja kiltein mahdollinen tamma. Kantoi pienen tytön niiiin kauniisti. Siitä se ehkä viimeistään meikäläisen hevosinnostus aikanan syttyi.
Hevoshaaste 2/5
Jälleen kuvaton, kun ei löytynyt kovalevun kätköistä kuvia tästäkään hevosesta. Eli kyseessä Päivin Consta.
Monen vuoden tauon jälkeen 18 vuotta täytettyäni heppailuinto nosti taas päätään. Erään hauskan kauppaepisodin päätteeksi päädyin Päiville ja Karille kokeilemaan Päivin hienoa ruunaa Constaa. Kauaa ei meidän yhteinen taival kesänyt(yhden kokonaisen kesän), mutta sitäkin enemmän se opetti. Pääasiassa menin Constalla ilman satulaa ja sen takia tasapainoni kehittyi ainakin niitä aikoja melko hyväksi. Tämän kesän jälkeisenä syksynä Consta valitettavasti lähti vihreämmille laitumille, mutta on edelleen tänäkin päivänä aina ajoittain mielessäni. Kiitoksia Päiville, että sain hienoon hevoseesi tutustua!
Hevoshaaste 3/5
Seuraavana onkin vuorossa Constan jälkeen kuvioihin tullut Katrin suomenhevosruuna Kouhake.
Vähän vahingossa töiden kautta tutustuin Katrin kautta Kopsuun ja siitä se sitten lähti. Monta vuotta, monet itkut ja naurut, hyvät ja huonot hetket on jaettu tänkin nyt jo 23v. hevospapparaisen kanssa, joka ei tosiaan aina ihan käyttäytynyt kuin pappa. Kertaalleen tulin muun muassa sänkipellossa alas, kun meillä oli aivan eri ajatus siitä mihin suuntaan matka jatkuu, Laura lähti oikealle ja Kopsu vasemmalle. Ja kyllä miuta ja miun kärsivällisyyttäkin tän itsepäisen herrashevosen toimesta jonkun kerran testattiin. Milloin ei nostettu laukkaa ensinkänn(lähes viikon verran, kun ensimmäisen kerran jäin "kaksin" Kopsun kanssa Katrin reissun ajaksi), milloin pysähdyttiin täydestä laukasta kuin seinään, koska aivan varmasti metsästä kuului jotain.
Mutta paljon tääkin hevonen miulle opetti(kärsivällisyyttä ainakin... :D) On hypätty, menty ilman satulaa, satulan kanssa, ilman jalustimia ja jokunen tuntikin kerettiin ottamaan ennen Kopsun jalkavammaa :( Myös Mantasta tuli Kopsun yhstävä, vaikka se muita hevosia pelkäskin. Kopsu oli vaan niin kauheen kiva, kun se puhalsi pieneen koiraan lämmintä ilmaa.
Ihana pyöreä pallokorvainen Kouhake <3
Hevoshaaste 4/5
Kopsun jalkavaivojen kanssa samoihin aikoihin tutustuin silloisessa työpaikassani Tiiaan, jolla myöskin oli(on) hevonen Milla. Pari kertaa talven ja kevään aikana kävin Tiian kanssa sekä itsekseni Millaa liikuttelemassa, niin, että pääsin tekemään muutakin kuin kävelemään/kävelyttämään(Kopsun kanssa kun ei jännevamman takia muuta voinut tehdä).
Sitten tuli kesä ja Tiia lähti Espooseen töihin, mutta Millan piti jäädä reenattavaksi Lappeenrantaan eräälle tytölle. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan mennyt ihan niinkuin piti ja Tiia soitti minulle ja kysyi, että voisinko käydä liikuttelemassa Millaa, ettei se vaan seisoisi koko kesää. No tämäpä sopi minulle paremmin kuin hyvin ja siitä alkoikin eräs mielenkiintoisimpia aikojani hevosten kanssa. Kesällä maastoiltiin, hypättiin, mentiin koulua, käytiin HEidin tunneilla, uitiin hevosen kanssa, kärryiltiin ja mitä kaikkea! Enemmän kuin olin siihen mennessä minkään hevosen kanssa harrastanut :)
Syksyllä Tiia päätti jäädä Espooseen ja tultiin sellaiseen tulokseen, että Milla jäisi minulle ainakin alkuun Lappeenrantaan. Syksyllä muutettiin Millan kanssa Kiwigolta Hirvien tallille ja siitä alkoi oikeastaan minun hevosenomistajan arjen opetteluni(hevonen ei toki ollut oma, mutta tilanne käytännössä sama). Onnistuin murtamaan käteni syksyllä, mutta se ei menoa tuntunut haittaavan. Käsi parani ja harrastus jatkui samaan malliin, kunnes tammi-helmikuussa sain puhelun töihin, että Milla on kolmijalkainen ja yksi jalka on aivan turvoksissa. Siitä alkoi monen viikon monta kertaa päivässä kylmäys-operaatio ja pienen tarhan rakennus ja kävelytys. Lopulta Milla lähti toipumaan takaisin Kiwigolle.
Tämä hevonen opetti minua tähän mennessä ratsastetuista hevosista kaikista eniten, niin ratsastuksellisesti kuin ihmisenä. Kiitos Tiia tästä hienosta mahdollisuudesta Millan kanssa! <3
En vaan osannut silloin odottaa, mitä tästäkin seuraisi...
Hevoshaaste 5/5
Tää ei varmaan kenellekkään tuu yllätyksenä, että kyseessä on ensimmäinen oma hevoseni sekä elämäni hevonen T.T.Tamariini. <3
Millan jalkavamman jälkeen olin niin innostunut siitä, kuinka edettiin, että halusin jostain itselleni ylläpito/vuokrahevosen, jolla voisin jatkaa valmentautumishommia. Heidille sitten puhuin asiasta ja näytin erilaisia hepoja, mut ei niistä oikein mikään osunu kohdalle. Heidi tosin kysyi, että miksei omaa hevosta? No "Ei miulla oo varaa, eikä Jukka oikein oo samaa mieltä ja emmie tiiä ja ja ja..." Noht. Lähistöltä löyty kuitenkin pari ihan kivaa MYYTÄVÄÄ suomenhevosta, joita mentiin kattomaan. Marjaanan Helmeri oli ensimmäinen, muttei oikein istunu miun pyllyn alle. No sitten sovin yhden keikan Ylämaalle Pölläsille(vaikka olin vannonu, että ravihevosta en varmasti osta) sekä yhden Kouvolaan.
Heidin ja Jukan kanssa lähdettiin sitten yks kaunis talvisunnuntai käymään Ylämaalla Maijan ja kumppaneiden luona ja meille esiteltiin RAVURI T.T.Tamariini.. Hevonen oli kiinni naruissa niin kauan, että pääsin selkään ja ajattelin, että tästä ei voi seurata mitään hyvää.. Mentiin pellolle ja miun yllätykseksi Taralta löytyi jarrut, laukkapohkeet ja erittäin kivan oloinen laukka. Mut enhän mie mitään hevosista tienny, joten pyysin Heidiäkin käymään siellä kyydissä. Tara myös taipui nätisti molempiin suuntiin. Ratsastuksen jälkeen Jukka touhus Taran kanssa sillä aikaa, kun myö jutskailtiin ja ihmeteltiin kaikkea muuta. Kahvien ja jutteluiden jälkeen lupasin soitella. Autossa kysyin sitten Heidiltä sekä Jukalta mielipidettä. Heidi sanoi, että ehdottomasti uuden kokeilun arvoinen ja Jukka ilmoitti, että "Miun mielestä voidaan ostaa se." :D Samana iltana soitin vielä, että mielelläni ottaisin Taran koeajalle ja 1.3.2013 tuli traikku pihaan ja turre saapui(jäädäkseen)...
Ensimmäisellä maastokerralla(toinen päivä) onnistuin jo ensimmäisen kerran tippumaan Taralta maastossa. Ajattelin lentäessäni, että nyt, jos hevonen päättää lähteä, niin seuraava etappi on varmaan Ylämaa. Vaan väärin. Tara jäi tuijottamaan viereen ja näytti aivan siltä kuin se olis nauranu miulle, kun makasin hangessa... Siitä lähti meidän yhteinen taival kunnolla liikkeelle. Opeteltiin ratsastusta, hidastamista, ohjasajoa(koska mie en vielä osannut kunnolla), kärryttelyä, maastoilua ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kun hevonen lakkasi stressaamasta, siitä kuoriutui huikea ystävä. Monet itkut ja naurut on tänkin kanssa olleet, mutta parempaa en vois saada. Niin paljon mie tän kaverin kanssa oon jo kahdessa vuodessa nähnyt, että toivon vaan kovasti, että meillä olis vielä monta yhteistä vuotta edessä <3
Tarinoita riittäis, mutta täältähän niitä voipi lisää lueskellakkin :)
