Tuesday, March 8, 2016

Tamariini päivitystä :)

Tänään olis aika päivitellä taas :) Ensin nopeasti kerrontana Suomen reissua. Käytiin Onnin kanssa vajaa kaksi viikkoa pyörähtämässä Suomessa niin Lappeenrannassa kuin Oulussakin(Onnin eka kerta mukkilassa). Reissu meni mukavasti, kelejä oli aivan laidasta laitaan, välillä tuli vettä, välillä lunta ja tietenkin väliin mahtui myös muutama aurinkoinen päivä. Kokonaisuudessaan oikein mukava reissu ja Onnikin osasi käyttäytyä lentokoneessa ihan hyvin :) Jotta jääkiekko ei olisi täysin unohtunut niin kerettiin myös katsomaan Lappeenrannassa SaiPa:n peliä ja Oulussa Kärppien peliä. 
Lappeenrannassa aika kului lähinnä perheen kanssa ja ystävien luona. Oulussa kerkesin jopa kameraakin käyttämään ja siitä teille tässä muutama maistiainen :) 

Otin ekoja lintukuvia ikinä. Ei oikein onnistunut ikkunan läpi, mutta tässä paras suoritus. Ja sitten Tiinan kauniita kanervia kuvailin partsilta. 

Pääsin myös vihdoin OIKEASTI kokeilemaan jouluna ostettua fisheye linssiäni ja kyllähän sillä ihan kivoja kuvia saa! (Myös lumihangessa maaten)

Ja sitten niitä pieniä valonpilkahduksia, kun aurinko näyttäytyi Oulussa viimeisenä aamupäivänä ennen lähtöä.


Jostain syystä kovasti innostuin kuvaamaan tuommoisia todella pieniä ja yksittäisiä oksia maassa. Ne oli jotenkin kivan oloisia miusta.

Jaahas ja sitten olis Tamariinin vuoro!
Yllätin sen yks päivä nukkumasta, kun menin tallille :)

Tamariini sai uudet päitset(vasemmassa kuvassa) ja uuden hiustyylin. Neiti oli kerännyt niin paljon mutaa tukkaansa, ettei se lähtenyt enää harjaamalla pois, joten tukkaa lähti sitten ihan kiitettävä määrä, mutta onneksi tuo kasvattaa sitä takaisin niin hyvää vauhtia, jotta ei huolen häivää. 

Keväiset kevätpäivät on meidän suosikkeja :)

Ja sitten olis tän päivän estetunnin kuvia. Pitkästä aikaa Jukka ehti tulla meidän kanssa tallille ja sain kuvia estehyppelyistä!
Alkulämpän rentoa kävelyä ja sitten otettiin pieniä ristikoita.

Tänään päästiin Taran kanssa vähän jumppailemaan ja hypättiin innareita ja pääasiassa erilaisia suoria linjoja. Ensimmäisenä innari(kaksi pientä ristikkoa, niin että hevosen tullessa alas hypätään heti perään seuraava este), yksi laukka, okseri, kaksi laukkaa ja okseri. 

Suunnan vaihdot tehtiin yksittäisellä esteellä(vasemman puolimmaisen kuvan este toimi tässä tapauksessa suunnan vaihtajana). Sitten Jukka päästi esiin sisäisen taiteilijansa, mutta miusta tuntuu, etten ihan osannu sitä kuitenkaan muokata niin, jotta höyry näkyis tarpeeksi. 



Tässä edeltävässä viidessä kuvassa näkyy kokonaisuudessaan se suora linja, jonka edellä kuvasin. Tara meni korvat hörössä koko linjan, mutta ennen viimeistä estettä se säikähti Jukkaa, otti pienen sivuloikan ja totesi, että HUI! Lopputuloksena pysähtyminen ennen viimeistä estettä, jonka jälkeen Jukka siirtyi, aloitettiin alusta ja homma sujui kuin rasvattu (mitä nyt vauhtia oli vähän liikaa).