Thursday, September 25, 2014

Uudella tallilla...

Tosiaan, kuten otsikko kertoo, olemme muuttaneet Tamariinin kanssa uudelle tallille. :) 

Tässä mussuteltiin heppaa vielä ennen uudelle tallille lähtöä, vai olikohan kyseessä niskahieronta? :D

Uudella tallilla tarhan koko kasvoi ja viereisessä tarhassa on Tamariinille heppakaveri. Hyvin Tara tuntui jäävän ensimmäisenä päivänä tarhailemaan, kun ei paljon kuvattavaksi enää suostunut tarhaan laskun jälkeen :)

Tässä kuva tallin etupuolelta. Kyseessä siis maneesitalli ja maneesin molemmin puolin löytyy tallikäytävät. Tamariinin karsina sijaitsee maneesin oikealla puolella olevalla käytävällä edestä päin katsottuna. Tallin edessä vasemmalla näkyy auto, jonka kyljessä lukee Lóambulancia... Kyseessä on siis hevosambulanssi, jolla eläinlääkäri tulee tallille tai vetää kopin kanssa hevosen mukanaan klinikalle :) 

Tältä näyttää maneesi sisältä päin. Iso maneesi, jossa on kuitupohja, jossa on erittäin hyvä ratsastaa :) Maneesin lisäksi tallilla on toki myös ulkokenttäkin. Tuntuu, että Tamariini on huomattavasti rauhallisempi ratsastaa maneesissa kuin edellisessä paikassa ulkona, näinköhän pohja vaikuttaisi osittain ratsastettavuuden laatuun?
 
Tallilta löytyy myös vasemmassa kuvassa olevan kaltaisia aidattuja juoksutusympyröitä kaksin kappalein ja pian valmistuva oikean puoleisessa kuvassa näkyvä kävelytyskone.  

Tässä kuva ensimmäiseltä maneesiratsastukselta. Tamariinihan on tosiaan tätä ennen ollut maneesissa tasan kaksi kertaa, estekisojen lämmittelyssä, joissa maneesissa ratsastaminen oli täysi fiasko. Sen takia pienillä epäluuloilla lähdin maneesiin, mutta kuten jo mainittu, se sujui paremmin kuin hyvin, koko reeni mentiin kivasti korvat pystyssä ja keskityttiin tekemiseen :)

Korvat pystyssä ollaan myös karsinassa, koska viereisestä karsinasta löytyy kaveri, vai oliskohan syynä kuitenkin kohta saapuva ruoka? ;) Tyytyväisen oloinen heppa on kuitenkin uudella tallilla ollut :)

Vihreäkin tuntuu maistuvan.. Tosin milloinpa ei Suomenhevoselle ruoka tai vihreä heinä maistuisi? :D

Koska tästä tarhasta ei löydy omena-eikä luumupuita, niin Tamariini maisteli eräänä päivänä puunlehtiä, suoraan puusta ja nameja kädestä.

Tältä näyttää tallin käytävä meidän karsinalta etuovelle päin. Hyvin on tilaa ja löytyy pesupaikkakin sisältä, mikä on meille erittäin hyvä, koska Tamariini hikoilee edelleen aika paljon rankan reenin jälkeen.

Kävin myös tiistai-iltana katsomassa pari estevalmennusta, josko vaikka uskaltautuisi myös itse valmennukseen, kunhan tästä taudista paranee. Valmentaja ainakin vaikutti pätevältä kaverilta. Ja muun muassa tällaisia esteitä meidän tallilta siis löytyy. 

Olen käynyt edelleen auttelemassa edellisellä tallilla ja tässä onkin kuvia Fitszgo-koirasta, joka paistattelee aamuauringossa keskiviikkona :)



Ja tältä näyttivät meidän estereenit 1,5 kuukauden tauon jälkeen. Ensin mentiin pientä (50cm) ristikkoa ravissa ja laukassa, sitten otettiin muutama sarjaesteharjoitus 17 metrin välillä, ensin ristikko ja sitten pieni 60cm pysty. Loppuun kokeilin vielä pienen rataharjoituksen, jossa viimeisenä oli alimmaisessa kuvassa näkyvä 80cm okseri. Hyvin muistui mieleen ja hevonen oli kyllä onnesta soikeana hyppäämässä. 
Erittäin tyytyväinen olen kyllä uuteen talliin näin viikon perusteella ja odotan innolla, mitä talvi tuo tullessaan heppailun osalta :) 

Jos kiinnostaa katsella enemmänkin kuvia uudelta tallilta niin niitä löytyy tällaisesta osoitteesta: http://www.hejomentilovaspark.hu/


Namnam. Ruoka on hyvää.

Edellisestä postauksesta onkin jo aikaa, mutta tässä tätä taas olis :) Ihan alkuun olis se kuva, minkä lupasin jossain postauksessa eli kuva liikennemerkistä, jossa kielletään hevoskärryillä ja traktorilla ajo.
Näitä merkkejä tosiaan löytyy lähes kaikkien vähänkin isompien teiden varsilta, vaikken tähän mennessä ole nähnyt kuin yhden hevoskärryn/-vaunun, jota veti kylläkin kaksi hevosta, liikennemerkistä poiketen :)

Oon viime aikoina kunnostunut ruuanlaitossa kotona. Täällä on melkein liiankin helppoa käydä ulkona syömässä ja tästä syystä siellä tuli enemmänkin käytyä. Ja täytyy myöntää, että toinen syy on ollut vähintäänkin pelottava kaasuhella keittiössä. Ennen Unkariin tuloa en ainakaan muista koskaan käyttäneeni kaasuhellaa, joten sen käyttö vaati hiukan harjoittelua alkuun. 
Tosiaan tässä oli ensimmäinen "virallinen" kotona tehty ruoka-annos, jossei lasketa munakkaita. Tomaatti-basilikajauhelihakastiketta ja makaroonia. Lisäsin vielä kastikkeeseen maissia ja punasipulia ja hyväähän siitä tuli :) 

 Oon tosin edelleen tehnyt myös munakkaita. Yläpuolella olis metukka-maissi-punasipuliomeletti, NAM. Superonnellinen oon myös siitä, että tuli roudattua blenderi kotoa tänne, koska täällä on tullut tehtyä PALJON smoothieita. Pääasiassa niihin on tullu laitettua jotain seuraavista: banaania, nektariineja, päärynää, mangoa, avokaadoa ja hedelmien lisäks maustamatonta jugurttia, kauraleseitä ja maitoa tai mehua :) Kivoja aamupaloja tai välipaloja :) 

Tähän väliin pieni sääpäivitys. Oon seurannut, että Suomessa on jo melko viileä (Lapissa kuulemma luntakin). No täällä on ja ei. Eräänä päivänä viime viikolla oli pakko ottaa kuva kaupungin keskustan liepeiltä, jossa oli vielä kevyesti tuommonen +28 celsiusta lämmintä. On tässä viime viikkoina myös ollut viileämpää, eteenkin iltaisin, mutta pääasiassa ollaan päivisin pysytty +17-+25 asteen tuntumassa. Tosin siitä huolimatta onnistuin itselleni jostain tämmösen flunssan hankkimaan :s

Tosiaan sitten piti yks päivä ottaa kuva paikallisesta kaupasta. Tämä kuva on suunnilleen kuuden aikaan illalla, ainoana erona vaan, että täällä on tällaiset jonot lähes mihin aikaan päivästä tahansa. Joten, jos täällä jossain oppii kärsivällisyyttä, niin se on kaupassa. Jonossa saattaa hyvinkin seisoa 10-15 minuuttia ja sitten, jos sattuu huono tuuri ja yrität maksaa debit-credit -kortilla ja kassalla on joku vanhempi henkilö, niin todennäköisesti onnistut sotkemaan koko kassan. Unkarissa ei liiemmin ainakaan Miskolcissa vanhempi väestö puhu englantia, joten siinä on sitten ihan turha ruveta pyytelemään anteeksi tai selittämään, mistä on kyse, kukaan ei ymmärrä :D Yritä siinä sitten tällaisten jonojen jälkeen olla olematta nolona, kun koko jonon ihmiset joutuvat vaihtamaan jonoa, koska kassa ei enää toimi.. Ja kyllä, puhun omakohtaisesta kokemuksesta, tosin viime keväältä. 

Tässä olis sitten ylläolevan kauppareissukuvan jälkeinen tulos.

Oon ruvennu harrastamaan myös keittoja, mitä en oikeestaan ikinä tehny tai harvemmin söinkään Suomessa. Okei, tämäkin on puoliksi valmiskeitto, MUTTA keitin kyllä vielä erikseen kukkakaalin ja lisäsin keittoon juustoa ja nokareen voita. Keitettyä kukkakaalia sitten vaan valmiin keiton joukkoon ja oli muuten nuhanenälle aika hyvä ruoka :) 

Eilen käytiin sitten parantelemassa nuhaa Intim nimisessä kuppilassa, teellä ja kaakaolla. Jukalla oli chai tea latte ja rooibostee. Itse taas join ylläolevan valkosuklaakaakaon ja allaolevan hedelmäteen. Todella hyvää ja auttoi ainakin hetkellisesti nuhaan :P

Teekin maistuu täällä jotenkin paljon maukkaammalta, johtuu varmaan osittain siitä, kun se ei ole perinteistä valmispussiteetä, vaan teepussit täytetään itse kahvilassa teetä valmistaessa. :)



Wednesday, September 10, 2014

Tottunut liian hyvään säähän(kö?)

Tämän päivityksen aiheeseen päädyin tänään, koska yllätin itseni miettimästä, että ompa harmi, kun sataa eikä voi laittaa hevosta ulos... HETKINEN! Piti oikein palata takaisin ajassa vain ehkä 2-3 kuukautta ja todeta, että Suomessahan satoi muun muassa koko alkukesän. Olenko siis tottunut liian hyviin säihin täällä Unkarissa? 

Ilma tänään näytti siis jotakuinkin tältä. Välillä tuli vettä aivan taivaan täydeltä, kun vartin päästä saattoi olla, ettei ollut enää sateesta juuri tietoakaan. Komeat ukkosen kuminatkin vuorenseinämistä olivat pitkin päivää tallikaverinani. Salamoista en valitettavasti töiden lomassa ehtinyt/saanut kuvaa.

Ja tosiaan, kun tänään mietin, etten voi hevosta laittaa ulos.. Suorastaan säikähdin omaa ajatustani, koska ostin viime keväänä hevoselleni lähes 200€ maksavan sateen(rännän ja lumenkin)pitävän loimen, enkä muka olisi voinut laittaa hevosta ulos? Miksi? No ehkä, koska itselläni ei ollut sään kestävää vaatetusta ja on tottunut siihen, että joka päivä on lähes +30 astetta lämmintä. 
Laitoin sitten takin hevoselle niskaan ja voi sitä ilon määrää. Hevonen heitti pari ilopukkia ja ryhtyi syömään onnellisesti heiniä sateesta huolimatta. 


Tallin piha ja kenttä täyttyi vedestä hyvinkin nopeasti. Tuntui, että varustehuoneen oven eteen olisi voinut lähteä uimaankin, jos olisi halunnut... Ainakin käsipohjaa :) Käytin siis karsinoiden siivouksen jälkeen aikaani hyödyksi kerrankin ja putsasin hevosen varusteita jonkun tunnin. :)

Tietä pitkin meni pieni puro aina tallin pihasta bussipysäkille asti. Parhaani mukaan yritin sitä vältellä, en tosin ymmärrä miksi, kun lenkkarini olivat jo valmiiksi märät. 

 Tiellä tuli vastaan myös ISO ja aika hienon näköinen etana. Piti laittaa lenkkari viereen, jotta on jokin vertailukohde etanan kokoon.

 Tässä tunnelmat eiliseltä ja tältä päivältä... Mitenniin erilainen sää? Varmasti sään muutos johtui siitä(Pakko olla, eihän se voi muustakaan johtua? Vai voiko sittenkin?), että eilen tuli harmiteltua, miten kuuma on. Mikähän siinä onkin, että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen? Eilen oli lämmintä noin +30 varjossa ja tänään satoi sitten vettä taivaan täydeltä ja molemmissa tuntui olevan jotakin vikana. 
Noh. Loppujen lopuksi oli oikeastaan aika hienoa kuunnella ukkosen kuminaa ja katsella salamoita, varusteita putsatessa. :) 

Bussikin hikoili, tosin tänään ja sisältä päin. Ei meinannut bussin ikkunoista nähdä ulos. 

Onneksi kotona on kylpyamme. Tallilta tullessa laitoin suoraan lämpimän(kuuman) veden valumaan ja kirjaimellisesti valuin lämpimän veden syleilyyn vaahdon sekaan, seuranani vain minä itse ja ulkoa kuuluva sateenropina. Voi sitä nautintoa! Sadepäivä ei harmittanut enää yhtään!

Sadepäivän(ja aikaisin loppuneidentyöpäivien) kunniaksi lähdimme käymään bussilla paikallisessa urheiluliikkeessä Decatlonissa. Ei sekään tosin mennyt aivan kuin elokuvissa, koska onnistuimme missaamaan bussin siitä huolimatta, että odotimme sitä pysäkillä melkein 10 minuuttia. Bussi siis ajoi vaan onnellisesti ohitsemme, kun istuimme bussipysäkillä. 

Päästiin kuitenkin urheiluliikkeelle ja nyt on kunnon vaatetus myös sadepäivien varalle! Ei tarvitse enää harmitella eikä varpaidenkaan kastua. Kuten joku joskus on sanonut "Ei ole huonoja kelejä on vain väärä varustus". 

Iltapalaksi käytiin Döner Kingissä syömässä kanapitakebab ja kanakebabia riisillä. Namnam. Ei siis ollenkaan huono sadepäivä, vaikka aamupäivästä harmittikin :)